Luova Päivä Moision taide- ja pitokartanossa

Luova Päivä Moision taide- ja pitokartanossa Elimäellä

Aamukahvin jälkeen päivä aloitetaan kehollisilla luovuutta aktivoivilla harjoituksilla. Työskentelyn aluksi ja luovuuden herättämiseksi tehdään oikean- ja vasemman käden avulla viivaharjoitus työ. Päivän ”päätyönä” on kollaasityö, jonka tekemisessä käytämme aikakausilehtileikkeitä. Piirtäen ja maalaten täydennämme kuvaa.

Kenenkään ei tarvitse osata piirtää tai maalata. Luovuushan on sitä että synnytämme jotakin uutta 🙂

98% osallistujista suosittelisi Luovaa päivää kolleegoilleen tai ystävilleen. Alla palautteita päivästä:

-mukava huomata kuinka pystyy heittäytymään täysin kun on oikea alustus ja pätevä ohjaaja. Todella Mieluisaa työskentelyä

-todella kompakti päivä, tarpeeksi aikaa tehdä ja sai hyödyllisiä vinkkejä tekemisiin ja tekniikoihin

-selkeä ohjeistus ja opastus päivän teemoihin ja tekniikoihin. Kun oli selkeä opastus, sai keskittyä itse maalaamiseen ja sen kautta tuli työstettyä omia asioita ja ajatuksia. Hyvä päivä!

-ihanan virkistävää rentoutumista luovuuden kanssa. Sopiva tahti ja valinnanvapaus tehdä töitä

-innostava, omaan luovuuteen kannustava ohjaus. Innostuin ja pääsin Flow tilaan tekemisessä. Kiitos Saara. Teet sydämmellä tätä työtä!

-pidin kovasti! Opetusta oli riittävästi ja henkilökohtaista apua sai pyydettäessä. Hyvä! Suosittelen

-musiikki tuki työskentelyä, päivä oli hyvä ”rentoutusharjoitus” ei tavoitteita ja sääntöjä – mikä tuki omaa luovaa ilmaisua. Sain nollattua pääni.

-ihanaa heittäytyä ja tyhjentää pää. Siihen alun kehollista harjoitukset oli tosi hyviä. Pitää muistaa ne työpaikalla. Alakoulun jälkeen en ole väreihin koskenut, joten kokemus oli alun haasteen jälkeen tosi hieno. Sai Yllättää itsensä ilman vaatimusta. Olla hyvä ja osaava.

-opin ja näin työkavereista uusia puolia. Syntyi kiinnostavia persoonallisia töitä. Hyvä tyhy päivä idea. Konkretisoitui taiteen vaikutus hyvinvointiin

-luovuus ei synny suorittamisesta, ihana vaan olla ja antaa luovuuden itsessä tulla esiin. Jokainen on luova! Keholliset harjoitukset alussa auttoivat luovuuden aktivoinnissa todella paljon. Tosi upea päivä! Riittävästi vapautta omalle ilmaisulle, mitään pakkoa ei ollut sai kuitenkin hyvää ohjausta ja vinkkejä. Iso kiitos Saara!

 

Luova Päivä

TAIDE AVUKSI TYÖYHTEISÖÖN

LUOVA PÄIVÄ
Ota Taide työyhteisöön -kun haasteena on

-organisaation muutos
-tiimien kehittäminen
-ihmisten luovien voimavarojen löytäminen
-innovaatiot ja tuotekehitys
-kulttuurien erilaisuuden hyväksyminen
-yhteisen ymmärryksen kehittäminen
-yhteisen suunnan löytäminen

Teemme niin paljon tietopuolista työtä, joten on tärkeää, että aktivoimme aivoissamme myös luovia osa-alueita

Uusien ajattelumuotojen ja aivojen koko kapasiteetin myötä saadaan käyttöön luovia ratkaisuja niin henkilökohtaisiin kuin ammatillisiinkin haasteisiin.

Alitajunta työskentelee luovassa tilassa.
Luova päivä tukee Yrityksenne liiketoimintaa.

Kenenkään ei tarvitse osata piirtää eikä maalata,
LUOVUUSHAN ON SITÄ, ETTÄ SYNNYTÄMME JOTAKIN UUTTA!

Päivän aikana taiteillaan piirtäen, maalaten ja kollaasitekniikkaa tehden kuvataitelijan ohjauksessa.

Kesällä päivä voidaan toteuttaa maalaten ulkona

Luova päivä klo 9-15.  10-15 osallistujaa, hinta 100€+alv 24%/osallistuja sis. opetuksen ja materiaalit

Pyydä tarjous Teidän porukalle : saara.kiuru@gmail.com   040-9617990